Suomi kuntoon sijoittamalla?

Raha luo onnea, kuuluu Privanet-pankkiiriliikkeen epäilemättä dynaamiseksi tarkoitettu slogan.

Istuin muutama viikko sitten Privanetin järjestämässä sijoitusillassa, jossa esiteltiin mielestäni varsin mielenkiintoinen sijoituskohde, KANOM Kansallisomaisuus Oy. Esittelymateriaalien sinivalkoisuus yhdistettynä yhtiön nimeen ja Adolf Ehrnroot- sitaatteihin toki hiukan hämmensivät ensinäkemältä. Kun vielä Turun yliopiston kuoron Finlandia-hymni käynnisti sijoitusillan mahtipontisen isänmaallisesti, oli kerrassaan pakko vilkuilla vaivihkaa sivuille varmistaakseni, olenko varmasti oikeassa paikassa. Tekisi mieli lähettää yrityksen markkinointiosastolle terveisiä, että viestinnässä liikutaan aika herkällä alueella.

Itse KANOMin idea sinänsä tuntui vakuuttavalta. Kyseessä on uusi suomalainen sijoitusyhtiö, joka sijoittaa varansa merkittävän arvonnousupotentiaalin omaaviin, tunnettuihin, vakavaraisiin ja kansallisesti merkittäviin kohteisiin. Kaksi ensimmäistä sijoituskohdetta ovat Genelec Oy sekä Lahden lasitehdas Oy, joiden kohdalla perustelut tuntuivat hyvin pitäviltä.

KANOMin perusajatuksena on auttaa suomalaisia pk-yrityksiä kasvamaan suomalaissijoittajien pääomalla. KANOMin johdosta löytyy varsin vaikuttava joukko kokeneita suomalaisia yritysjohtajia. Suurten pääomasijoittajien lyhytjänteisen voitontavoittelun sijaan KANOMin toiminta-ajatukseen kuuluu omistuksen säilyttäminen suomalaisissa käsissä ja työpaikkojen säilyttäminen Suomessa. Sijoittajalle KANOM lupaa maltillista riskiä ja hyvää osinkotuottoa. Likviditeetti on toki heikko, koska KANOM on listaamaton yhtiö, mutta minusta tässä on mielenkiintoinen, erilainen vaihtoehto pitkän aikavälin sijoituskohteeksi.

Markkinoinnissa KANOMin on helppoa vedota tuulipukukansan sinivalkoisiin ajatuksiin. Puolusta isänmaata. Sijoita suomalaiseen. Tue työllisyyttä. Kieltämättä viesti vetosi minuunkin, sillä tämähän on vastuullista sijoittamista parhaimmillaan!

KANOM on tarkoitus listata monenkeskiselle kauppapaikalle (First North) vuoden 2016 loppuun mennessä. Ennen listautumista KANOM tulee yhtiön nettisivuilla olevan tiedon mukaan järjestämään vielä 1-3 uutta osakeantia. Lokakuun 2015 loppuun saakka oli käynnissä osakeanti, jossa KANOM:iin pääsi mukaan 100250€:lla. No, meikäläinen jäi vielä odottelemaan vuoroaan, mutta seuraan kyllä mielenkiinnolla, miten KANOM:n tarina jatkuu.

Posted in sijoittaminen | Tagged , , , , , , | Leave a comment

Piensijoittajan strategiapäivä

Olen ollut elämäni aikana vääntämässä monen monta strategiaa, muotoillut tahtotilaa ja viilannut visiota. Harva kai sellaiselta voi nykymaailmassa kokonaan välttyä. Kravattikaulaisten konsulttien johdolla läpiviedyissä strategiaseminaareissa ei välttämättä konkreettisia tuloksia synny, mutta joskus kai pelkkä asian ääressä istuminenkin on tärkeää.

Näköalattomuuden tunne on vaivannut sijoitusmielialaani jo jonkin aikaa. Ei liene sattumaa, että se tapahtuu samaan aikaan, kun salkussa vilkkuu miinusmerkkisiä lukemia ja pikkusijoittajan kalenterissa suorastaan vilisee menoja ja merkintöjä. Jostain oli joka tapauksessa saatava uutta virtaa ja uusia ajatuksia.

Niinpä eräänä syksyisenä viikonloppuna päätimme mieheni kanssa pitää strategiapäivät, jotka tehokkuuden nimissä tiivistettiin pariksi päiväunien mittaiseksi istunnoksi.

Ensin listasimme, mikä on pielessä. Meiltä puuttuu:

  1. tarpeeksi kunnianhimoiset sijoitustavoitteet
  2. näkemys, mihin juuri nyt kannattaisi sijoittaa (eikä näkemyksen kasvattamiseen ja asioiden opiskeluun tällä hetkellä riitä aikaa)
  3. selkeä ohjenuora sijoitusten hajauttamiseen

Tässä kohtaa on lupa vähän hymähtää. Tai puuskahtaa. Tai purskahtaa itkuun, sillä eihän tuo kovin hyvältä kuulosta. Uskon kuitenkin, että tilanteemme on tuttu aika monelle piensijoittajalle, joita sijoittaminen kiinnostaa, mutta joille se ei ole elämän ykkösprioriteetti.

On lohdullista, että pieni istuntokin voi joskus riittää. Pyörittelimme hetken netin laskureita ja tavoite saatiin päivitettyä. Alkupääoma, kuukausisäästön suuruus, vuotuinen tuotto-odotus, sijoitushorisontti ja korkoa korolle -ilmiö. Tarvittiin vain muutama luku – ja siitä sitä uutta virtaa taas löytyi!

Jokainen voi tehdä omat laskelmansa oman taloutensa realiteettien pohjalta, mutta motivoivia laskuharjoituksia voi tehdä esimerkiksi 10 000€ alkupääomalla ja 500€/kk -säästösummalla. Esimerkiksi kahdeksan prosentin tuotto-odotuksella varallisuus on 20 vuoden sijoitusjakson päätteeksi 330 000€.

Koska tarvittavaa aikaa hyvien sijoituskohteiden etsimiseen ja analysointiin ei tässä elämäntilanteessa yksinkertaisesti tunnu liikenevän, päädyimme toistaiseksi painottamaan sijoittamisessa Nordnetin ETF-kuukausisäästämistä. Näin sijoittaminen on ainakin säännöllistä ja ajallinen hajautus toteutuu. Myös alhaiset kustannukset puoltavat kuukausisäästämistä.

Strategiaistuntomme tuloksena määrittelimme sijoitustavoitteemme ja teimme toteutussuunnitelman.

Sijoitustavoite

Sijoitustavoitteemme on sopivan tähtitieteellinen tasaluku, jonka aiomme saavuttaa vuonna 2033. Noudatan varovaisemman puoliskoni pyyntöä olla kertomatta tavoitetta blogissa, vaikka se vähän tylsää onkin. Tavoite on, että vuonna 2033 sijoitusvarallisuus tuo taloudellista turvaa ja riippumattomuutta palkkatuloista.

Pyrimme siihen, että sijoittamisesta ei tarvitse ottaa stressiä. Sijoitamme osakkeisiin ja indeksirahastoihin pitkäaikaisesti, joten tavoitteemme on käydä kauppaa pienillä kustannuksilla ja myydä harvoin.

Toteutussuunnitelma

Pidämme sijoittamisessa tärkeänä ajallista, maantieteellistä ja sektorikohtaista hajautusta. Tarkoituksena on, että 85% sijoituksista tapahtuu ETF-perusteisesti osta ja pidä -ajatuksella. Loput 15% sijoituksista saa olla osakepoimintoja pelisalkun hengessä.

ETF:t valitaan maantieteellisesti hajauttaen ja ydinsalkkua kasvatetaan tasaisesti kuukausisäästämisen avulla. Osakeomistuksissamme on vahva Suomi-painotus, jota pyrimme vähentämään vähitellen.

  • ETF-kuukausisäästämiseen 1000€/kk
  • ETF-säästöohjelmassa tällä hetkellä:
    • db x-trackers EURO STOXX 50 UCITS (35%)
    • db x-trackers MSCI WORLD INDEX UCITS (32%)
    • db x-trackers MSCI EMERGING MARKETS INDEX UCITS (25%)
    • db x-trackers FTSE VIETNAM UCITS (8%)

Siinäpä se. Tällä mennään toistaiseksi. Kun näköalattomuus seuraavan kerran vaivaa, koetan muistaa katsoa kauemmas.

Posted in oma talous, sijoittaminen | Tagged , , , , , , , | 2 Comments

Sijoittajan humaanit haaveet

Viime viikkoina kukaan ei ole voinut välttyä ihmisten hätää huokuvien kuvien näkemiseltä ja turvapaikanhakijoita käsitteleviltä uutisilta. Paitsi jos lukee uutisensa pelkästään talouslehdistä, eikä elämässä ole koskaan ollut pörssikurssien heiluntaa suurempia murheita.

Talouslehdissä murehditaan lähinnä markkinoiden levottomuutta ja seurataan pörssien päivittäisiä nousuja ja laskuja. Pakolaistilannetta saatetaan toki käsitellä, mutta kustannuskysymyksenä. Tuo tuntuu täysin toisarvoiselta.

Olen sijoittaja, mutta en tunteeton.

Tiedän, että tarvitaan kasvua. Tiedän, että vienti pitää saada vetämään. Tarvitaan parempaa kilpailukykyä ja ihmisille töitä.

Mutta niin tarvitaan myös inhimillisyyttä. Apua ja tukea ihmisille, joilla on hätä.

Vaikka minun osakesalkkuni olisi tänään pahasti pakkasella, minulla on kaikkea mitä tarvitsen ja paljon enemmänkin. Siksi suosittelen lämpimästi lahjoittamaan hyväntekeväisyyteen jokusen lantin, setelin tai summan, joka itselle on mahdollinen.

Sijoittajan päiväunet viettää nälkäpäivää ja unelmoi hiukan paremmasta huomisesta hiukan paremmassa maailmassa. 

Posted in elämä | Tagged , | Leave a comment

Pientä paniikkia ja kylmiä hermoja

Romahduksen koittaessa on yllättävän vaikeaa pitää hermot kylmänä. Kun pörssit sukelsivat maanantaina eri puolilla maailmaa, alkoi markkinoilla kuumeinen liikehdintä. Yksi myi, yksi osti ja joku teki molempia. Eilen illalla minustakin tuntui siltä, että nyt on kertakaikkiaan aloitettava ostaminen isoilla panoksilla – ja nopeasti. Paniikkimieliala tarttuu! Tänään aamulla kurssien lähtiessä nousuun tuntui taas paremmalta ajatukselta edetä harkiten ja muistaa ajallinen hajauttaminen.

Vaikken kristallipalloa omistakaan, niin joskus jotakin voi tehdä ihan sattumalta hyvään aikaan. Oma Kiina-näkemyksemme alkoi tuntua niin hataralta, että pistimme Kiinan ETF:n (iShares China Large-Cap ETF) myyntiin viikko sitten hintaan 40,04$. Tätä kirjoittaessani hinta näyttää keikkuvan 36, 7$ tuntumassa. Paras ajoitus myynnille olisi toki ollut jo aiemmin, mutta tämä tuli onneksi kuitenkin tehtyä hyvän sään aikana.

Seuraapa eilistä laskupäivää joko pidempi alamäki tai lyhyempi epävakaa jakso markkinoilla, se sattui sopivaan aikaan. Kaivelimme juuri viikonloppuna sijoitusstrategiaamme ja kirjoittelimme ylös askelmerkkejä alkavalle syksylle. Aiomme edetä seuraavan vuoden aikana suhteellisen tasaisella kuukausittaisella ostosuunnitelmalla. Tarkoituksena on pitää nykyiset omistukset ennallaan, mutta keskittyä salkkujen kasvattamiseen pääasiassa muutamien valikoitujen ETF:ien avulla. Tulen kirjoittamaan suunnitelmasta tarkemmin lähiaikoina.

Huomisten päiväunien aikaan alkaakin kiivas ETF:ien tutkiminen!

Posted in sijoittaminen | Tagged , , , , | Leave a comment

Vaurastumisen resepti – tai ainakin aineksia siihen

Lomalla on tärkeintä keskittyä ensisijaisesti henkisen pääoman kasvattamiseen. Siksi tämänkin loman alkajaisiksi vierailimme kirjastossa hakemassa perheelle lomalukemista, kullekin kiinnostuksen mukaan. Ja mikäpä olisi parempi merkki hyvästä lomasta kuin se, että vaakatasossa viettämistäni hetkistä olen onnistunut käyttämään muutaman myös omien lainakirjojeni lukemiseen.

Mikko Sjögren ja Ilkka Hikipää ovat kirjoittaneet Vaurastumisen reseptit – oma talous haltuun -oppaan, jonka luvataan olevan sijoituskirja tavalliselle ihmiselle. Teos on tosiaan havainnollisesti kirjoitettu ja helppoa ja nopeaa luettavaa.

Kirjoittajilla on valmentava ote ja aito yritys kuvata taloutta ymmärrettävästi. Minusta oppaan tärkein anti oli, että se kannustaa sijoittamaan. Tärkein kysymys lienee: “Miksi pitäisi vaurastua?” Opas kannustaa kehittymään sijoittajana ja hajauttamaan sijoituksia eri omaisuuslajeihin – ja tietysti myös tavoittelemaan vaurastumista. Tuttua juttua toki, mutta hyvillä kysymyksillä höystettynä opas patistaa tarkentamaan tavoitteita ja kyseenalaistamaan omia toimintatapoja.

Näin kevyessä oppaassa ei tietenkään pureuduta sijoittamiseen syvällisesti, mutta paikoin irralliseksi jäävät pintaraapaisut ärsyttävät lukiessa. Itse en myöskään mainostaisi kirjan tarjoavan konkreettisia työkaluja oman talouden hallintaan, mutta hyvä, jos joku niitä onnistuu kirjasta löytämään. Valmiin reseptin sijaan kirja tarjoaa pikemminkin tienviittoja vaurastumisen suuntaan.

Meillä syntyi miehen kanssa kirjan lukemisen jälkeen hyvä keskustelu (ovat muuten nykyään erittäin harvinaisia, koska ne vaativat samaan aikaan sekä lapselta hyviä päiväunia että molemmilta vanhemmilta sopivaa zen-mielentilaa). Sen hetken me todella mietimme yhdessä tavoitteita ja unelmia, realismin vuoksi laskeskelimme myös hiukan ja kirjasimme to do -listaan kaksi kohtaa. Ensinnäkin sijoitussuunnitelmamme vaatii päivityksen sijaan kokonaan uuden alun. Toiseksi tarvitsemme exit-strategian. Ensimmäinen olisi tehty joka tapauksessa, mutta jälkimmäinen on kirjan lukemisen ansiota.

Hyvä kirja herättää ajatuksia ja tunteita. Hyvä sijoitusopas saa sinut ajattelun lisäksi myös toimimaan. Vaurastumisen reseptit täyttää tunnusmerkit ja voin suositella sitä tsemppikirjaksi sijoittamista suunnittelevalle tai ajatusten virittelyyn sijoitusuran alkutaipaleen kulkijalle.

Posted in sijoittaminen, sijoitusopas | Tagged , , , , | Leave a comment

Kesä, loma ja laiskuus

Eilen oli hyvä päivä. Katsoin pitkästä aikaa salkkuuni ja mietin hetken talousasioita. Olen potenut puhdasoppista, aivot lamaannuttavaa laiskuutta jo jonkin aikaa ja keskittynyt suosiolla kehon kurittamiseen aivosolujen liikuttelun sijaan. Taloustauko on tehnyt tehtävänsä, koska viikonloppuna alkoi juhannustaikojen sijaan mieltä kutkutella pieni pörssikatsaus.

Vaan mistä ihmeestä löytyisi siihen aikaa! Uskokaa tai älkää, mutta kiirettä pitää vapaaherrattarellakin, kun pikkusijoittaja on saanut jalat alleen ja vähentänyt merkittävästi päiväuniaan. Onneksi kesäflunssa on nyt pakottanut meidät rauhoittumaan ja tarjosi tilaisuuden edes pienelle pörssikatsaukselle.

Salkkuni oli saanut lomailla sen aikaa, että sen avaaminen tuotti ainakin pienoisen yllätyksen. Citycon on painunut salkussani miinukselle. Täytyykin tutkia tarkemmin, mitä taustalta löytyy.

Käteiskassaksi tarkoittamani FIM:n Euro-korkorahasto oli hetken hairahdus ja sen punainen väri muistuttaa, että hetken mielijohteesta ei koskaan kannattaisi toimia. Tililtä rahastoon tyhjentämäni reilu tonni on nyt reilut viisi prosenttia miinuksella, eikä kehityssuuntakaan taida olla suotuisa. Ajoitus taisi olla huonoin mahdollinen. Tätä virheliikettä on turha jäädä murehtimaan, mutta korkorahasto taitaa kyllä saada kyytiä kesäloman siivouspäivänä.

Alkuvuoden kurssinousujen jälkeen on nyt koettu useamman kuukauden lasku, joten Helsingin pörssistä voisi löytyä jo houkuttelevia ostopaikkoja. Pörssin kesäalennusmyynneistä harkitsen ostavani Fortumia miehen salkkuun, mistä sitä löytyy jo ennestäänkin. Osakesäästäjien Viisas raha -lehden viimeisin numero liputti Fortumin puolesta. Osake on kallis, mutta esim. Inderes-analyysipalvelun katsauksessa Fortumin osingonmaksukyvyn arvioidaan pysyvän hyvänä myös tulevaisuudessa.

Aurinko paistaa ja loma on edessä. Jos siltä tuntuu, taidan jonakin kauniina kesäiltana virittää talousstudion mökin terassille ja miettiä tulevia askelmerkkejä vähän syvällisemmin. Vaikka lämpömittarin mukaan kesä ei ole vielä alkanutkaan, on nyt joka tapauksessa se aika vuodesta, kun armaan Suomen valosta ja vihreydestä kannattaa nauttia.

WP_20140707_22_43_17_Pro

Sijoittajan päiväunet toivottaa ihania kesäpäiviä kaikille lukijoilleen!

Posted in elämä, sijoittaminen | Tagged , , , | Leave a comment

Ylämäki, alamäki…

Kupla? Normaalia kurssivaihtelua? Jatkuuko ylämäki? Alkaako alamäki? Vai tuleeko romahdus? Kristallipallolle olisi käyttöä!

Laiska sijoittaja on listannut blogikirjoituksessaan perusteluita sille, että osakekurssien huippu saattaa hyvinkin olla lähellä. Mieheni on koettanut vakuuttaa minua iltapalapöydässä vastaavilla faktoilla ja muistuttanut pörssisyklin yhdeksästä vaiheesta. Vaikka on yleistä ajatella, että this time is different, kuvattuja pörssisyklin vaiheita on mielenkiintoista peilata talouden tilaan ja tehdä omia arvailuja siitä, missä ollaan menossa. 

Mitä sitten pitäisi tehdä, jos ja kun huippu on pian saavutettu ja kurssit lähtevät laskettelemaan alas? 

Yksi strategia on olla tekemättä mitään. Sijoittajan tulee ymmärtää edes suhdannevaihtelun alkeet: se mikä menee ylös, tulee myös alas. Valistunut sijoittaja ei hötkyile, vaan muistaa lukeneensa luotettavasta lähteestä, että pitkällä aikavälillä osakkeiden keskimääräinen vuosituotto on 8%. Jos haluaa noudattaa osta ja pidä -strategiaa, silloin voi yksinkertaisesti pitää osakkeet salkussa ja odotella parempia aikoja. Hyvien yhtiöiden omistaminen kannattaa suhdannevaihteluiden yli. Ja jos salkun punaisten numeroiden katselu kuitenkin alkaa hirvittää, salkkuun kurkistelu on viisasta unohtaa joksikin aikaa.

Ennen kaikkea kurssilasku pitäisi osata hyödyntää ostopaikkana. Toinen strategia – joskin hankalampi – onkin yrittää hyötyä suhdannevaihteluista. Optimaalista olisi tehdä osakeostot laskukauden huipulla ja myynnit kurssinousun huipulla. Nordnetin osakestrategi Jukka Oksaharju on kirjoittanut Nordnetin blogissa osuvasti: “Kantavana ajatuksena on se, että parhaat tuotot saavutetaan ainoastaan tekemällä samoin kuin muut, mutta ennen heitä.” 

Ennustaminen on tunnetusti vaikeaa, etenkin tulevaisuuden. Parhaan ajoituksen tietää varmaksi vasta jälkikäteen, mutta ollakseen iskussa suhdanteiden muuttuessa, amatöörisijoittajan kannattaa valmistautua. Sijoituskassan kerääminen sukan varteen on tylsää ja hidasta puuhaa, mutta jos kuitenkin haluaa varautua jossakin vaiheessa koittavaan kurssinotkahdukseen, muukaan ei auta. Nyt kannattaisi myös tehdä taustatyötä ja suunnitella ostoslistaa, jotta on valmis toimimaan sopivan ajankohdan koittaessa. Sijoitusrintamalla ei tällä hetkellä ole tarjolla jännitystä ja nopeita käänteitä, vaan pikemminkin tasaista puurtamista ja peruskunnon kohentamista ennen kisakauden alkua.

Omassa salkussani olen toistaiseksi jatkanut pienellä summalla kuukausisäästämistä kahteen db x-trackersin ETF:ään, kolmasosa MSCI World Indexiin ja kaksi kolmasosaa FTSE Vietnamiin. Miehen salkussa tehtiin huhtikuun lopulla pientä onnistuneesti ajoitettua hienosäätöä ja pienennettiin Seligsonin OMX25-ETF:n painoa hiukan. Toukokuun alussa salkkuun ostettiin vastaavalla summalla Suomi Superrahastoa tilalle. Ennen laskettelukauden alkamista täytyy keskittyä suksihuoltoon ja tekniikkaharjoituksiin.

Posted in sijoittaminen | Tagged , , , , , | Leave a comment

Kuitteja ja kirjanpitoa

Tiedätkö, mihin sinun rahasi kuluivat tässä kuussa? Ruokakauppaan, lainanmaksuun ja bensatankkiin varmaan ainakin. Sähkölasku, nettiliittymä ja lehtitilaukset veivät myös oman siivunsa, mutta mihin ne loput pennoset oikein hupenivat? Ravintolaan, kampaajalle ja lääkärikäyntiin. Syntymäpäivälahjaan, viikonloppureissuun, urheiluvaatteisiin…

Jos minun pitäisi nimetä hyödyllisin talousrutiinini, se olisi ehdottomasti kuitti-iltama. Ilman sitä saattaisin epäillä, että joku on saanut urkittua pankkitunnukseni ja ryövää rahojani vähä vähältä. Kuitti-iltamassa se kuitenkin aina paljastuu, että ihan itse olen taas visaani vinguttanut.

Kuitti-iltama on kotitaloutemme oma kahden hengen istunto, jolloin käymme läpi edellisen kuukauden tulot ja menot. Samalla maksetaan laskut, tarkistetaan ruokakauppatilin saldo ja hiljennytään hetkeksi tarkastelemaan talouden kiemuroita. Aikaa tähän kuluu yleensä noin tunti, vähän toista.

Kuitti-iltama ei olisi nimensä veroinen, ellei silloin napattaisi ihan oikeaa kuittinippua naulasta ja käytäisi läpi kuukauden rahankäyttöä. Ja kyllä, istumme tosiaan työpöydän ääressä vierekkäin ja käymme kuitit läpi. Menot luokitellaan luonnollisesti menolajeittain: ruokakaupan kuitit, apteekkiostokset ja harrastusmenot kutkin omalle rivilleen. Ei ole exceliä voittanutta!

Koska olemme jatkaneet näitä hurjapäisiä iltamiamme jo useamman vuoden ajan, excel pitää sisällään kiehtovan määrän dataa. Ilman kirjanpitoa en esimerkiksi voisi tarkistaa arkistoista, kuinka suuri osa kuukausituloistamme kuluu asumiseen. Alunperin menojen seuraaminen liittyi nimenomaan asumiseen. Ennen ensimmäisen asunnon ostamista halusimme selvittää, millaisesta kuukausierästä selviäisimme kunnialla ja kuinka suuresta asuntolainasta meidän olisi realistista lähteä pankkiin neuvottelemaan. Niinpä ryhdyimme pitämään talouskirjanpitoa.

Alkuun seurannassa oli omat haasteensa. Meillä oli yli puolenkymmentä pankkitiliä eri pankeissa ja kummallakin omat rahat. Pelkkä kirjautuminen kaikkiin verkkopankkeihin kesti ikuisuuden. Nykyään kirjanpidossa on vankat rutiinit ja homma sujuu nopeasti. Lisäksi olemme rahankäyttäjinä samanlaisia, joten tämä sopii meille. Voin hyvin kuvitella, että kuitti-iltaman paljastamat totuudet saattaisivat jossakin toisessa taloudessa johtaa pahemmanlaatuisiin perheriitoihin.

Kuittien läpikäyminen on opettanut erään huomattavan asian: rahaa kuluu aina enemmän kuin osaisi arvata. Aluksi luulimme, että juuri tarkasteltuun kuuhun osui jokin yllättävän suuri ostos tai normaalia isompi menoerä. Useamman vuoden seuranta on osoittanut, että nuo menoerät kuuluvat taloutemme normaalitilaan. Kyse voi olla vakuutusmaksuista, auton huollosta, uudesta kodinkoneesta tai lomamatkasta, mutta melkeinpä joka kuulle riittää omansa.

Monen mielestä tässä ei varmasti ole mitään järkeä. Suosittelen kuitenkin lämpimästi kokeilemaan, jos on koskaan miettinyt, mihin rahat kuluvat ja miten ihmeessä jotain saisi jäämään säästöön. Säästäminen on minusta helpointa aloittaa selvittämällä mihin kuluttaa. Oman rahankäytön seuraaminen ei vaadi paljon vaivaa ja vaatimansa se maksaa takaisin.

Posted in oma talous, säästäminen | Tagged , , , , | Leave a comment

Possu

Pikkunaperon lähestyessä yhden vuoden ikää on aika tehdä katsaus hänen sijoitusvarallisuuteensa. Hänellä on sijoitusten lisäksi monen ikätoverinsa tavoin huomattava määrä muoviesineomaisuutta, tekstiilejä sekä muutama kulkupeli, mutta näillä on lähinnä käyttöarvoa (eikä serkuilta saatujen perintötavaroiden arvo ylitä lahjaveron kynnystä), joten jätän ne tässä käsittelyn ulkopuolelle.

Olemme hajauttaneet lapsen rahavarat kolmeen rahamarkkinalaitokseen seuraavasti:

  1. Nordea
  2. Nordnet
  3. Possu

Pankkitili

Vauvan oma pankkitili käytiin avaamassa viime kesänä ilman vertailua tai kilpailutusta Nordeaan, missä itsekin ahkerina asuntolainanmaksajina asioimme. Kyseessä on Nordean etutili, jolle tällä hetkellä maksetaan huimaa 0,1% korkoa. Nordea muisti uutta asiakastaan 40 euron lahjalla, jonka tuolloin turvakaukalossa makoileva pikkunapero otti tyytyväisenä vastaan. Tilitapahtumia ei ole vielä kertynyt, joten tuo pankin lahjoittama alkupääoma köllöttelee tilin pohjalla yksinään.

Lapsi aloitti samaisella ensikäynnillään myös rahastosäästämisen Nordean Kasvu-rahastoon, (vaikka varoitimme häntä rahastojen merkintäpalkkioista ja hallinnointikuluista), koska pankki lahjoitti pienelle kuukausisäästäjällemme tästä hyvästä 40 euron pesämunan. Me vanhemmat mietimme konttorin ovesta ulos astuessamme, montako kuukautta rahastosäästämistä tulee jatkaa, jottei lahjarahaa peritä takaisin. Kiitollisuudenvelassa anteliasta pankkia kohtaan Vanhempiensa laiskuuden vuoksi pikkunapero on tähän mennessä kerryttänyt rahastoon 40 euroa kuukaudessa yhdeksän kuukauden ajan. Ja näinhän sen juuri pankin tuotesuunnittelija on ajatellutkin.

Sijoitussalkku

Varsinainen sijoitussalkku lapselle avattiin Nordnetiin. Lapsen salkkuun hankittiin ensin Suomi Superrahastoa ja tänä keväänä maaliskuusta alkoi myös ETF-kuukausisäästäminen, jonka myötä salkkuun sujahtaa 60 euroa kuussa S&P500-indeksiosuusrahastoon. Isoja summia perillisemme salkkuun ei varmaankaan tulla sijoittamaan, mutta kasvaa se joki pienistäkin puroista…

Säästöpossu

Pienen säästäjän paras ystävä on tietenkin säästöpossu. Säästölipas on kummeilta saatu ristiäislahja, ja kuten oheisesta kuvasta näkyy, lipas muistuttaa itse asiassa enemmän Nooan arkkia kuin perinteistä possua. Kutsumme sitä joka tapauksessa possuksi. Possuun on talletettu 10 euroa, jottei se kumisisi tyhjyyttään. Kunhan pikkunapero hiukan kasvaa, hän voi harjoitella possun avulla rahan laittamista säästöön kaikkein konkreettisimmassa muodossaan. Lisäksi possun avulla lapselle voi opettaa ainakin inflaation käsitteen (heheh). Sitä ennenkin possu tuottaa iloa: sitä voi heiluttaa ja siitä kuuluu kiva kilinä!

possu

Ensiaskeleet säästämisen maailmassa on nyt otettu ja vauvavuosi on kohta ohi. Toivon pienelle synttärisankarillemme paljon iloista mieltä, vauhtia, rohkeutta ja rakkautta!

Posted in elämä, säästäminen | Tagged , , , , , , , | 3 Comments

Katse itään ja suupielet ylöspäin

Toisen polven sijoittajalla on ollut viime viikkoina unirytmi muutoksessa ja päivärutiinit kateissa. Ehkä siitä johtuen kompassi on ollut vähän hukassa myös perheen aikuisilla ja oma käsitys talouden tilasta ja suunnasta on muuttunut alakuloisen sumuiseksi. Sirpaleisina vapaahetkinä eri lähteistä napsitut tiedonmuruset eivät ole näkymiä ainakaan selventäneet.

Nyt kun tavallinen kaduntallaajakin jo ihmettelee pörssikurssien nousukiitoa, tuntuu että pitäisi jo osata kääntää katse jonnekin, missä käppyrät ovat viime aikoina osoittaneet alaviistoon. Eli minne?

Voisin tietenkin nähdä paljon vaivaa ja kirjoittaa asiantuntevalta vaikuttavaa analyysia pohtimistamme vaihtoehdoista, mutta se olisi silmänlumetta. Tietoa on saatavilla valtavasti, mutta koska aikaa vain rajallisesti, satunnaiseksi haparoinniksihan tämä joskus usein käytännössä menee.

Vietnam

Olemme viime aikoina tähyilleet eri ilmansuuntiin maantieteellisen hajautuksen nimissä, mutta kompassi on tosiaan pyörinyt vailla selvää suuntaa. Vietnam nousi ruokapöytäkeskusteluihimme jokin aika sitten erään (tätä blogiakin seuraavan) ystävän vinkistä. PYN rahastoyhtiö on erikoistunut Aasian markkinoihin ja kaivoinkin netistä yhtiön uutiskirjeen, jonka mukaan Vietnamin tulevaisuus näyttää valoisalta ja maan vaurastumisen edellytykset ovat hyvät. Myös Talouselämässä oli äskettäin artikkeli Vietnamista, joka taustoitti vastaavasti maan kasvavaa taloutta ja kehittyvää yhteiskuntaa. Vietnam on houkutellut ulkomaisia investointeja ja lisäksi maan kuluttajamarkkinat ovat valtavat.

Välillä sijoittamisessa saa olla mukana hitunen seikkailufiilistä. Vietnam – aurinkoa ja iloisia ihmisiä! Pääsin lähes reppureissaamisen tunnelmaan, kun lisäsin Nordnetin kuukausisäästösopimukseeni Vietnam-ETF:n (db x-trackers FTSE Vietnam UCITS ETF) huhtikuusta alkaen. Vaihtoehtoja Vietnamiin halajavalle löytyi vain muutama, joten valinta ei ollut vaikea. Hallinnointikulut (0,85%) hirvittävät, mutta olkoon se hajautuksen hinta.

Riskiä Venäjältä vai turvallisesti Euroopasta?

Viime viikolla onnistuin nipistämään itselleni vapaaillan ja osallistuin Danske Bankin taloustunnille, joka oli suunnattu Osakesäästäjien jäsenille. Jalkauduin innokkaana kotikonttoristani hakemaan tuoreita, valistuneita ajatuksia, kun niitä kerran oli tarjolla oikein pääekonomistitasolta lähtien. Dansken pääekonomisti Pasi Kuoppamäki vakuutteli virkansa puolesta, että hyvin menee. Hänen mukaansa parin lähivuoden kasvu on kehittyneiden maiden varassa. Jos ei enää jaksa uskoa Yhdysvaltojen pitkään porskutukseen, nyt on kuulemma Euroopan vuoro. Inflaatio on matalalla ja korot ovat alhaalla todennäköisesti 2016 syksyyn saakka. En tiedä tarkalleen, millainen ilmapuntari talousanalyytikoiden työkalupakista löytyy, mutta Kuoppamäen mukaan “Euroalueen tunnelma on piristynyt”.

Riskiä janoavalle Venäjällä olisi taas mielenkiintoiset ajat, mutta oikean ajoituksen kanssa joutuu pelaamaan sitä sikäläistä rulettia… Maan päävientituotteen, öljyn hinta on romahtanut, rupla on heikko ja onpa Putinkin välillä kateissa. Uutisten perusteella on vähän vaikea ymmärtää, miksi alkuvuosi on ollut Venäjä-sijoittajalle menestyksekäs ja viime vuoden kurssilasku on jo kohta kurottu umpeen. Kauppalehti taustoitti ilmiötä hiukan ja listasi seitsemän syytä nousuun. Dansken taloustunnilla puhunut Venäjä-analyytikko Vladimir Miklashevsky tosin katsoi, että kasvun aika on edessä vasta ensi vuoden jälkeen ja pankin talousennuste povaakin Venäjän BKT:n laskevan tänä vuonna jopa 8%. Itselläni ei ole hirveää hinkua Venäjä-seikkailuihin, mutta onpa tuota tilannetta ihan hyvä pitää silmällä esimerkiksi Fortumin ja YIT:n kannalta.

Mitä mieltä olette, olisiko aika lähteä esimerkiksi Saksan markkinoille vai houkuttaako Venäjä?

Kirjoittajan sijoituskompassi pyörii amatöörimäisesti ympäri osoitellen kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin, joten on paikallaan muistuttaa, ettei blogi sisällä sijoitusvinkkejä tai -suosituksia.

Posted in sijoittaminen | Tagged , , , , | Leave a comment